Moni, joka on viettänyt lapsuuttaan tai nuoruuttaan 1980- ja 1990-luvuilla, muistaa varmasti pelin nimeltä Hotel. Kyseessä ei ole pelkkä lautapeli, vaan erikoisen näköinen kokonaisuus, jota halkovat kirkkaat muoviset rakennukset, autotiet ja hotellien kyltit. Hotel lautapeli on ollut poikkeus useiden muiden monopoli-tyyppisten pelien joukossa juuri siksi, että se ei ole jäänyt kaksiulotteiseksi paperille painetuksi taloudelliseksi mittelöksi, vaan tuo pöydälle pienoismallimaisen kaupungin. Tämä tekee siitä erottuvan ja myös hieman koristeellisen vaihtoehdon, joka on painunut monien mieleen.
Hotel -peli, joka julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1974, perustuu hotellien rakentamiseen, omistamiseen ja niillä tienaamiseen. Pelin kulku muistuttaa jossain määrin Monopolya, sillä pelaajat liikkuvat noppaa heittämällä, keräävät rahaa, maksavat vuokria ja yrittävät jatkuvasti kasvattaa liiketoimintaansa. Merkittävä ero piilee kuitenkin siinä, että Hotel lautapeli keskittyy hotellien kehittämiseen yksittäisiksi projekteiksi eikä yksittäisten katujen kokoelmiin.
Pelin alussa jokaisella pelaajalla on tietty määrä rahaa, klassisessa versiossa 12 000 yksikköä, joita käytetään sekä ostamiseen että rakentamiseen. Pelaajat kiertävät pelilautaa noppien avulla ja voivat ostaa tyhjiä tontteja, rakentaa hotelleja ja periä maksuja vastustajilta, jotka pysähtyvät heidän omistamilleen alueille. Vastustajan pysähdys tarkoittaa usein huomattavia menoeriä, sillä hotellien hinnat kasvavat sitä mukaan, kun rakennuksia hommataan enemmän ja niitä kehitetään kattavammiksi.
Peli etenee askel kerrallaan ja sen parissa tapahtuu liikkumista, ostamista sekä rakentamista. Toisin kuin Monopoli, Hotel tarjoaa selkeät rakennusvaiheet jokaiselle hotelliprojektille, jolloin eteneminen ei ole pelkästään sattumanvaraista, vaan myös harkintaa vaativaa.
Hotel -peliin kuuluu erikoislauta, jossa pelaajien kehysten ympäri kulkee autotie. Jokaisella hotellihankkeella on sille varattu paikka ja rakennusmuotti. Pelissä käytetään värikkäitä muovirakennuksia, kartonkisia sisäänkäyntikylttejä sekä pelirahaa. Esimerkiksi klassisessa versiossa mukana on 28 erilaista hotellirakennusta, jotka asennetaan kolmiulotteisina laudan päälle. Lautaa valmisteltaessa kaikki hotellit ja kyltit asetetaan vielä syrjään, ja peli starttaa täysin tyhjällä tonttikartalla.
Tämä konkreettinen “rakennaminen” tuo Hotel lautapelille aivan oman tunnelmansa. Vähitellen laudalle nousee eräänlainen pienoisarkkitehtuuri, jossa pelaajat näkevät visuaalisesti, kuka hallitsee kaupunkia.
Nopanheitto määrää liikkeet, mutta itse rakentaminen vaatii myös lisäheiton. Kun pelaaja pysähtyy tontille, hänellä on oikeus ostaa maa-alue ja myöhemmin kehittää sitä. Hotellien rakentamiseen vaaditaan erityinen “rakennusheitto”, eli pelaajan täytyy saada tietty silmäluku. Jos heitto ei osu tähän, rakennus lykkääntyy. Tämä mekaniikka tekee pelistä vähemmän pelkästään rahalla hallittavan ja lisää siihen myöskin sattuman merkitystä.
Esimerkiksi Hilton-ketjua muistuttava ”Boomerang”-hotelli saattaa olla haastava, sillä sen rakentaminen vaatii useita onnistuneita heittoja ja suuria taloudellisia panostuksia.
Hotel lautapeli ei mahdollista hotellien pystyttämistä yhdellä kertaa. Sen sijaan jokaisella hotellilla on omat vaiheensa. Ensin tulee tontin osto, sitten rakennusvaihe, lopuksi sisäänkäynti. Pelaaja ei voi kerätä maksua muilta ennen kuin sisäänkäynti on rakennettu. Tämä vaiheistus tekee talouden hallinnasta tarkkaa, sillä turhan aikainen investointi voi kaataa pankin, mutta viivyttely jättää ansaintamahdollisuudet käyttämättä.
Lauta sisältää myös erikoisruutuja, kuten “ilmaisviikonloppu”, joka antaa pelaajalle suoran käteisavustuksen, tai “kaupunkineuvoston” päätökset, jotka saattavat estää tai sallia rakennuksia hetkellisesti. Näiden tarkoitus on luoda rytmitystä ja ennalta-arvaamattomuutta. Toisin kuin Monopolissa, jossa useimmiten ainoa uhka on joutua maksamaan vuokraa tai menemään vankilaan, Hotel lautapelissä viranomaisluvat ja arpapeli rakennusluvista antavat sille oman erikoisen sävynsä.
Voitto määräytyy hyvin yksinkertaisesti, sillä se pelaaja, jolla on vielä lopussa rahaa ja hotelleja muiden mentyä konkurssiin, julistetaan voittajaksi. Peli päättyy nopeasti, jos yksi pelaajista onnistuu hallitsemaan useita keskeisiä hotelleja, mutta usein se kuitenkin kestää pitkään, ja tasaväkinen kamppailu voi jatkua jopa yli tunnin.
Hotel lautapelissä voittoon tähtäävän pelaaja tarvitsee sekä riskinottoa että varovaisuutta. Historiallisesti moni pelaaja on kertonut, että tehokkain taktiikka on panostaa keskikokoisiin hotelleihin, kuten Waikikiin tai Taj Mahaliin, missä rakennuskustannukset ja maksut pysyvät paremmin hallittavina. Vaikka kaikkein suurimmat hotellit, kuten Royal tai President, tuottavat valtavat vuokrat, ne voivat syöstä pelaajan vararikkoon jo ennen kuin sisäänkäynti on edes käytössä.
Lisäksi kiinnostava strateginen vivahde on sisäänkäyntien sijoittelu. Jokainen sisäänkäynti ohjaa, mihin kohtaan lautaa vastustajien on pakko pysähtyä maksaessaan. Jos pelaaja onnistuu sijoittamaan sisäänkäynnin reitille, johon vastustajat osuvat todennäköisesti useammin, maksutulojen määrä voi kääntää pelin suunnan.
Hotel lautapeli ei ole vain kevyttä ajanvietettä, vaan sen omaperäinen kolmiulotteinen toteutus ja yksityiskohtaiset rakennusvaiheet tekevät siitä kiinnostavan klassikon. Se tasapainottaa sattumaa ja suunnittelua tavalla, jota moni muu lautapeli ei tee. Hotellien rakentaminen ei ole vain resurssien kasaamista, vaan myös visuaalisesti palkitsevaa, kun pöydälle kohoaa miniatyyrinen kaupunkikeskus kyltteineen ja torneineen.
Voittaminen Hotel lautapelissä ei jää vain nopan varaan vaan järkevillä valinnoilla, riskien hallinnalla ja sopivalla ajoituksella voi todella vaikuttaa omaan lopputulokseen. Ehkäpä juuri tämä yhdistelmä tekeekin siitä klassikon.